Jouluja

Joulun rapisevat paperit,
villasukat, lämpöisimmät kaverit.
Suklaa suussa sulaa,
ruuasta ei ole pulaa.
Hiljaisuutta kuuntelen,
Hyvää joulua kun huutelen!

Elämän merellä

Tällä ikuisella aivojen radiohiljaisuudella,
lillun päivien udussa seuraaviin kohtiin.
Muistanko edes vastata, kun minua kutsutaan?

Tyhjää kohinaa, tasaista hiljaisuutta,
tyhjä katse kuin laivan keulakoristeen.
Halkoen elämää sanomatta mitään,
ottaen kaiken vastaan.

Missä olet kapteenini?
Miksi et ole ruorissasi,
ei laivasi toimi ilman johtajaa,
ohjaajaa, suuntaajaa.
Ei miehistöä,  edes kartanlukijaa?
Missä kaikki ovat?

Köyteni ja lautani vain valittaa,
naristen tuulessa kutsujaan,
huojun kuin hullu paikoillaan,
ankkuroituna satamaan.

Kutsuni nuo merelle käy,
miksi ei vieläkään ketään näy?
Lyhtyni palavat
pimeää, mustaa vettä vasten,
kutsuen miehistöään kaihoisasti.

Sukellanko alla vetten,
torpeedoiden muita etten
nää kuin pienen osan itsestäin?

Olenko puinen laiva vailla purjeita,
mastoa vai ruoria?
Miksen liiku?
Ovatko nuo pilvet täynnä
myrskyisiä huolia?

Milloin lipua jo saan,
kohti seuraavaa ulappaa?
Seuraavaa suuntaa? Satamaa?
Mikä on lastini mun,
Miten siihen suhtaudun?

Jää hyvästi jo nyt,
miehistöni nyt, on jo päättänyt,
suunnan seuraavan,
tämän kulkijan.

Nähdään ja näkyillään
Kun elämän merillä kääntyillään,
satamista seuraaviin,
nyt jo kuulemiin.

Muistojen katse

Kyynelin muistelen, sitä iltaa
ja hänen katsettaan,
siinä oli jotain erikoista
jonka muistan vuosien taa.

Me oltiin ne kaksi yksinäistä
öisillä teillä kuljettiin.
Toisillemme tarinoita
menneisyydestä veistettiin.

Meitä yksinäisyys yhdistää,
sen tuskan voi vain toinen,
yksinäinen ymmärtää.

Me oltiin ne kaksi yksinäistä
pimeässä, auton valojen hämärässä
tarpeeksi lähellä koskettaa
tarpeeksi kaukana unelmaa.

Kyynelin muistelen, sitä iltaa
ja hänen katsettaan,
siinä oli jotain erikoista
jonka muistan vuosien taa.

Kun nousin paikaltani
vielä häneen katsomaan,
Ja kuinka surullisin silmin
hän minuun katsoikaan?

Jäi selkäni taa
monta katsetta kaipaavaa.
Jäi selkäni taa
monta katsetta polttavaa.
Jäi selkäni taa

Toinen yksinäinen,
siltikään tekoani kadu en,
sillä häntä muistelen,
kun yksinäisyyden yössä
palelen.

30/30

Hamuan, hamuan, hamuan lisää!
Tarvitsen, tarvitsen, tarvitsen ja kerään!
Hamuan, hamuan, hamuan lisää!
Kuin hullu orava, enkä omista
yhtään mitään!

29/30

Vaiti olivat askeleet,
kaksi hiljaista samassa huoneessa,
halaus takaapäin ja
kuiskattu anteeksi pyyntö,
joka hiljeni hiuksiin.

Vaiti olivat askeleet,
kaksi hiljaista samassa huoneessa,
katsoivat toisiaan,
poskillaan kyyneleet
hiljaisena virtana valuen.

Vaiti olivat askeleet,
kaksi hiljaista samassa huoneessa,
eikä enää mikään voisi erottaa heitä
koska hiljaisuus oli heidän
ja vain heitä varten.
Sillä hiljaisuus
oli heidän äänensä.

28/30

Oletko tulossa takaisin
ja milloin sen teet?

Tuletko silloin
kun päivät jo
aamuun valkenee?

Vaiko silloin
kun yöt on pitkät
ja taivas pimenee?

Oletko tulossa takaisin
ja milloin sen teet?

Vai heitätkö hukkaan kaiken,
minkä kerran teit,
silloin sä jättämiltäs lupauksilta
siivet veit.

27/30

Päät vain töksii

Päätöksiä, päätöksiä
lopettaa ja alkaa jotain
Päätöksiä, päätöksiä
toteuttaa ja tehdä jotain
Päätöksiä, päätöksiä
mennäkkö vai olla vain?
Päätöksiä, päätöksiä
Kiitoksia, tarpeekseni
jo sain

26/30

Olavinlinna

Linna kuparikattoinen,
kivimuurinen.
On kolme tornia sen
suojassa Saimaan rantojen.
On laulua tulvillaan kesän,
vaeltavine vieraineen,
salit nuo kivimuuriset
ja otsikoissa nuo
Ooppera uutiset.

25/30

Sanat sekoittuivat
taivaanrannan punaiseen utuun.
Ensisäteet kultasivat
puiden latvat.

Tuuli puistatti lehdet puista,
ne kulta sateena leijailee
ylläni mun

21/30

Sua toivoisin
silloin kerran
suudelleeni,
mutta aika on jo mennyt,
ei tule koskaan takaisin.
Jääneet ovat jälkeen
päiviin menneisiin.
Nuo haavekuvat
joita silloin
toteuttanut en.

24/30

Yhdessä yössä
me kuljettiin.
Sinä toisaalle menit,
minä tänne kävelin
Sinä toisaalle menit,
minä tänne kävelin.

Voisimpa taivuttaa aikaa
alla mustan tähtitaivaan,
mitä saikaan aikaan
miete tää
Iloinen mielein
vain jäljelle jää

Yhdessä yössä
me kuljettiin.
Sinä toisaalle menit,
minä tänne kävelin
Sinä toisaalle menit,
minä tänne kävelin.

23/30

Monta mieltä, mielessäin
toinen kieltää, toinen tahtoo,
kolmas kuulee, neljäs kahtoo.
Hajoittaa nuo kysymykset,
mitä mieltä toiset on?
Hajottaa nuo kysymykset,
keneen rakastun?
Hajottaa nuo kysymykset,
Joihin vastata ei voi?

Kun kaiken yhteen mieleen
puristaa jo voi,
se jo sinut itsessään
todellisuuteen toi,
läsnä oloo, hetkestä hetkeen
kulkemaan ohoi !

22/30

Törmätä voi missä vaan,
Siellä jossain missä ei kuvitellutkaan,
moi vaan ja taas tavataan,
kun maailmalla kuljetaan.

20/30

Muutto aurat lakaisevat
teitä taivaan
vuodet vaihtuvat
syksystä kevääseen
ja keväästä syksyyn
ja taas uudestaan
ja taas uudestaan
ja taas uudestaan
muutto aurat lakaisevat
teitä taivaan.

19/30

Tuuliainen
huokailee
kuiskauksiaan
verhonlaitoihin

18/30

Lapsi
Onnellisen omenainen
on tuo hymysuu
lauluansa, nauruansa,
ei pidättele
vaan sen luo

17/30

Kuuluuko? Kuuntelen,
Oletko siellä?
Mihin oikein olet joutunut?
Onko siellä hätä tilanne?
Miksi et vastaa minulle
Odotan vastaustanne?
Kuuntelen?

Kuuluko kuuntelen, täällä kuuluu
Kävin tiputtamassa kakkoslastin,
Torpedoitavaksi. Hätä suuri. Kuuntelen
Tilanneraportti
mitkä vihollisalukset
ovat kohteenanne?
Kuuntelen

Sir te ettenyt ymmärrä
Te itse ette ymmärrä,
tilanne on hyvin vakava.

Sir kaikella kunnioituksella
tämä on aivan paskajuttu,
Kuten hyvin ymmärrämme
Ei ette ymmärrä
Mitä en ymmärrä
Sir kävin juuri paskalla
Sitähän te kysyitte
ja minä vastasin
Kuuntelen

Radiohiljaisuus
Lopetan.

16/30

Jäätävää kylmää, polttavaa kylmää

Galaktista kylmää, ytimiä kylmää,

Varpaita kylmää, hampaita kylmää

Tuulet kylmää, pakkanen kylmää

Syksyä kylmää, yöt kylmää

Alkaakin olla kylmää, kylmää

Runohaaste 15/30

Kun sä kerrot tarinas
kauniit ja komiat

Ja niin saamme
kulkea polkuja
joita jalkamme
ei koskaan
kulkenut oo

Ja, niin
pääsemme maailmoihin
uusiin, tuleviin kuvitelmiin,
joita tavoittaa kerran mekin
jo saamme

Siis kerro tarinas
kauniit ja komiat
et koskaan tiedä
ketä sanoillas
innoittaa voit.

5.10.2015
Salla

Runo haaste 14/30

Totuus:
Ota kiinni elämästä,
anna rakkautta sydämiin
elonhenki iloinen
unelmilla,
murheisten myrskyjen
yli purjehtii

Runo haaste 13/30

Tämä on sinulle

Sinulle tämän lauluni omistan,
tunteeni, sieluni, sulle kuvitan,
matkaa ei koskaan välillämme,
kun vain ajatus toisesta lähellämme
ja näin mä sinua mietin.

Olen onnellinen kun,
saan olla ystäväsi sun,
viettää aikaa vierelläs,
olla sun lähelläs.

Tavallisesta arjesta,
läsnä olosi tekee jotain
niin kaunista
että maailma hymyilee.

Runo haaste 12/30

Syksyn sanoja

Sanasi haipuvat mielestäin,
katosivat hiljaa hengähtäin.
Kuin syksyn lehdet pudoten,
maahan ruskamaton maalaten.

Kuin viime syksy,
en muista milloin loppui,
taittui talveen kadoten,
nuo viimeiset sanas,
joita enää muista en

Hyvästi kesä, hyvästi syksy
Talvi tulla saa,
kun en enää mitään

jää kaipaamaan.

2.10.2015 salla

Runo haaste 11/30

Särkyneille

Miksi kerään rikki menneet?
Miksi kerään hajonneet?
Miksi ehjäksi yritän kuroa
nuo niin selvästi särkyneet?

Pukeudunko näin hautausmaan viittaan?
haenko lohtua luilleni?
Vai olenko vain särkynyt peili
ja särkyneissä näen kuvajaiseni?

Miksi kerään rikki menneet?
Miksi kerään hajonneet?
Miksi ehjäksi yritän kuroa
nuo niin selvästi särkyneet?

Koskeeko minuun yhtäpaljon
vai kaikista eniten?
Olenko niin rikkinäinen,
että muita, niin, pelkää en?

Miksi kerään rikki menneet?
Miksi kerään hajonneet?
Miksi ehjäksi yritän kuroa
nuo niin selvästi särkyneet?

Vai johtuuko tämä siitä,
että ainakin kerran
maailmani, hajonnut on?
Pudonnut pois pohja alta,
eikä enää ole kuolematon?

Kerään rikki menneet,
kerään hajonneet
ja ehjäksi yritän kuroa
nuo niin selvästi särkyneet.

Sillä se on jo paljon,
kun pienen hetken
hellyyttään antaa voi.
Kun pienen hetken iloita,
eikä kukaan vaikeroi.

Kerään rikki menneet,
kerään hajonneet
ja ehjäksi yritän kuroa
nuo niin selvästi särkyneet.

Se on jo paljon,
kun kaiken kasaan saanut on,
ja valita niistä, mikä säilyä saa
mikä ajan kanssa, kadota voi.

Kerään rikki menneet,
kerään hajonneet
ja ehjäksi yritän kuroa
nuo niin selvästi särkyneet.

Aika ehjää, suru parantaa,
monen monta kanssa kulkijaa,
Aika ehjää, suru parantaa,
itsen, kun itkee pois tuntojaan
Aika ehjää, suru parantaa,
kaikki, jotka tuon matkan aloittaa:

Keräämällä rikki menneet,
keräämällä hajonneet
ja ehjäksi kuroutuu
nuo niin selvästi särkyneet.

1.10.2015.  Salla

Runo haaste 10/30

Luova sonetti,
elävät sävelkulut
nuo elämät,
yhdistyvät
valot ja varjot,
tuo elämäksi
kaikuva ajatus
juo
taiteilijan sielusta
luovaa mettä.

Yksinäisyydessään
näin kuunteleva, näkijä
hiipaisee
näin
todellisuuden pintaa
seuratakseen
jälleen
oman aikansa kulkua

Runo haaste 9/30

Vänisetkös ennee?

Ellös vänise pikku jutuist,
niinku pien vauva,
sie iso immeine,
pure hammast
tai ota buranaa!

Mittee sie purnoot tuolleesa,
vanhoi asioit!
Nehä men vuoskymme sitte?

Mittee siult jäi nii hampaa kolloo?
Et noi mustaks siu mieleiski muuttuu?

Kerroha sie! Ellös vänise
Juttellaha asiat halaki,
ni piästää etenemmää!

Herutaha joka hemmetin myrkyllinen sana mieleist
ja heitä ne jokkaine menemää

Tuollane joutava vänisemine,
myrky säilyttämine,
luop vua pahhoo olloo kaikile ympärilläs

Ja kysyhän tuohon vaivoos neuvoo,
jost sie myrkkyi keittelet
se o jo er assii
ja siihen mie voin jop vastatakkii.

Ja muistakkii ettet ennee
vänise miu kuultein,
pikku asioist,
kun on täs maailmas immeisii
joil on paljon huonomminkii kui siula
ja hyö vaa kiitollisna ellää vänisemätä.

Joten kysynpähän vuan,
mik o sinnuu nii mustuttanu
ja oikeuttanu vänisemmää?
Ja toisten päivöö pilloomaan?

Lopetaha se rienoomine
ja alaha kalppii töihis!

Runo haaste 8/30

Kaipaus

Päivän ja yön taitteessa on kasteen tuoksu,
Päivän viime säteet ja yön alkava hämäryys,
Kaikkialla valon ja varjon, leikki ja vaihtelu.
Kuin kaipaus. Väliltä, selkeästi ei vielä kumpaakaan.
Varjoon mustuneiden lehtien väleistä erottuvat
Sinitaivaassa kimmeltämään heräävät tähdet,
Vielä niin etäiset. Häilyväiset.
Ei vielä kumpaakaan, vaan taite
Menneen ja tulevan välillä.
Mihin suuntaan? Kuka tietäis?

Salla

Elokuun hämärtyvässä illassa 2015

Tahdoin jakaa tämän ajatelman, koska tahdoin selittää sitä hieman.

Minusta kaipausta on ollut vaikea kuvailla ja minusta onnistuin tässä ilmentämään mitä se on minulle. Se on tavallaan rajakohta jossa mieli haikeasti kaipaa jotain, surullisen rakastavasti ja kaipaajalla on vain häilyvä ajatus toisesta/ kaipaamastaan asiasta/kokemuksesta jonka tahtoisi lähelleen ja kokea uudelleen läsnä olon, ne tunteet jotka ovat heränneet. Toisaalta se on myös tunteiden ristiriita lähellä ja niin kaukana. Kaivata vai ei, rakastaa vai ei? Kaipaus on surullista juuri siksi että se on paikka jolloin luovutaan toisesta ajatuksesta ja valitaan toinen. Päivä ja yö kiertyvät toisiinsa illassa ja aamussa, ne vaihtuvat kun maa pyörii ja miten ajatukset vaihtuvatkaan?

Jotkin ajatukset on kuin selkeitä päiviä ja toiset selkeitä öitä, toiset pilvisiä, joista emme tiedä vielä mitään. Miten rajakohdan ajatukset selkiytyvät?  Mikä kallistaa tasapainon vaakakuppia? Ja mitä päivieni ajatukset ovat? Näänkö silloin vain kaikki varjot toisissa? Ja vaikka valitsisin yön, näkisinkö omalta pimeydeltäni kaikkivalot? Vaikka ihminen olisi kuinka synkkä tahansa aina jokin sytyttää hänessä tähden, valon sielussa. Intohimon jotakin asiaa kohtaan.
Millainen intohimo vie voiton?

Se on kaipauksen tuska, luopua toisesta intohimosta saadakseen toisen. Kuinka pitkä kaipaus voi olla, kuinka pitkään ihmismieli voikaan kaivata? Ja mikä on se alkusysäys mikä vie valitsemiseen?
Toimimiseen, siihen kaikki tai ei mitään tilanteeseen. Millaista rohkeutta vaaditaan aloittaa muutos, joka muuttaa elämäsi täysin.
Yleensä emme tiedä mihin olemme menossa, olemme kaipaajia, puutteellisia suunnasta, emmekä tiedä miten meidän tulisi toimia. Olemme hämmentyneitä valinnoista, joita meidän pitäisi tehdä, koska emme tiedä mitä kaipaammekaan eniten.

On siis rohkeutta valita ja tehdä se minkä osaa ja pystyy. Tehden sitä niin pitkään kunnes tahtoo jälleen valita. Jokainen, aamu ja jokainen ilta on valinta valita mitä tekee. 
Kamppaileeko tunteen ja järjen intohimot? Kumpi voittaa? Se kumpaa on harjoitettu enemmän? Järjen ja mielen terävöintiä vai tunteiden ilmaisua/ihmissuhteita. Vai voittaako altavastaaja? Kumpikin kasvaa kokoajan, murenee koko ajan, ovat kuin itseään syövät käärmeet, katoavat tullakseen jälleen näkyviksi ja kadotakseen jne.

Kaipaus on raja jolla tehdään toiminnan valintoja ja molemmissa valinnoissa on surua ja iloa edes sen pienen rahtusen verran. Katkeraa suloisuutta kun antaa itsensä rakastaa muttei toimia. Suloista katkeruutta, toimii muttei rakasta. Mites katkera katkeruus tai suloinen suloisuus?

Veikkaan niiden olevan pitkän ajan valintojen tulos ja kyky kestää valintojen  seuraukset.
Rakastaa ja toimia on intohimon kirkaspäivä tuo suloinen suloisuus ja rakastamaton toimimattomuus, katkeruuden pimein yö, silkkaa itsevihaa itseä kohtaan ja vihaa toisia kohtaan. Tavallaan sekin on tietämättömyyttä, se on vain tietämättömyyttä omien valintojen seurauksena, ja se voi olla juuri se suuren vihaisuuden syy. Koska tietää valinneensa, muttei ole antanut itsensä toimia ja tuota toimimattomuuttaan hän ei ymmärrää. Ja se tekee vihaiseksi. Kun ei osaa surra. Kun ei ota mitään voidakseen luopua siitä. Vaikea on antaa mitään kun ei ole tehnyt/ kokenut/kantanut vastuuta tietoisesti. Katkerasti katkera on valinnut kivun, siitä ettei tee tai rakasta mitään tiedostamattomasti. Hän on oppinut kestämään kipua/tuskaa/katkeruutta  en tiedä osaako hän lievittää sitä itsessään??  Hän kestää sitä paremmin kuin suloisuutta harjoittaneet. Sanoisin velvollisuuden tuntoisten olevan tässä koska he tekevät toisten velvoitteiden pohjalta ja hylkäävät omat intohimonsa ja rakkautensa velvollisuudesta johonkin ja kärsivät siitä.

Suloisessa suloisuudessa on lähdetty tavoittelemaan, antaamaan kaikkensa, tekemään ja rakastamaan, ääripäänä sekin on yhtä vaarallinen kuin katkera katkeruus. Tiedostamattomana sanoisin sen olevan toimivampaa vaikka sama vaara piilee siinäkin. Itsensä yliannostaa todella nopeasti rakastamisesta, tai työn tekemisestä. Tuo päättäväisyys saa ihmisen loppuun, todella nopeastikkin, riippuen siitä onko tunne/järki jarruttamassa toistaan ja kuinka kovaa? Ja kuinka kovaa on tuo vauhti jolla intohimo toimii on? Onko vasta voimaa? Riittääkö se hillitsemään menijöitä vai heittämään ja villitsemmään velvollisuuden tuntoiset mukaanmaailman menoon?
Suloisuuden polttama ihminen, voi nopestikkin päätyä katkeraksi. Tai kaipauksen/intohimojen heilahtelujen takia myös toisinkin päin.

Noilla ääripäillä on paljon opetettavaa toisilleen, ja onko kaipaus lopulta vain sitä että valitaan se kuinka nopesti  päädymme järjen äänestä tunteeseen ja tunteesta järkeen. Tuo sekoitus josta emme saa selvää. Rakastammeko/ teemmekö? Mitä meidän tulisi oppia? Mitä intohimomme meille kuiskivaatkaan? Valita se tahtooko intohimon nyt vai myöhemmin?? Pääseekö jokin mahdollisuus karkaamaan kun toimii tai on toimimatta. Itse valitsemme kaikista kovimman kaipauksemme, tai sen lykkäämisen tuskan tiedostetusti.

Kuinka pitkälle olet valmis lykkäämään, mietin intohimoa nyt pulkkana talvella, tönäisetkö sitä edelläsi? Etkä voi koskaan tietää minne se menee? Karkaa jyrkänteeltä alas? Menetkö perästä ja miten menet. Vai lykitkö sitä ylämäkeen ja se kulkee pienen matkan. Vai vedätkö sitä narusta ylöspäin? Takanasi taakkanasi? Onko se kivireki? Vai pieni vai suuri, tyhjä vai täysi? Mitä intohimosi sisältää onko se tarkoin suunniteltu. Olet vetänyt intohimosi mäen päälle, katsoppa sitä mahdutko mukaan kyytiin? Veivätkö muut sinun intohimosi(pulkkasi/kivirekesi) ja sinä olet vainvauhdin antaja. Pidä kiinni intohimostasi ja hyppää kyytiin ja pidä piposta kiinni sillä sitten mennään. Millaisella mäellä olit? Millainen kyyti oli? Ketä oli mukana? Minne seuraavaksi? Intohimo kulkee niin pitkään mukaana kun pidät kiinni, niin pitkälle kuin kuljetat sitä. Ja toisinaan niidenkin on levättävä puoli vuotta tai enemmän toimiakseen jälleen niin etteivät ne mene rikki.

Intohimot vaihtelevat kausittain, ja unohtamisen ilo piilee siinä että saa löytää jälleen jotain rakasta ja kaunista. Olkoon se sitten talvella riemullinen pulkkamäki. Syvällinen keskustelu toisen kanssa, iltakävely raskaan päivän jälkeen. Jokainen intohimon vahvuus on löydettävissä ja koettavissa.
Jokainen kaipaus on intohimon kutsu! Mihin kutsuun vastaat myöntävästi? Sen saat päättää aivan itse ystäväni! Jarrut pois olen jo menossa! Minä katkeran suloinen tekemisen lykkääjä.

Runo haaste 7/30 Teatteri

Näyttämö
Valot kiitos
Puheen solinaa
Väen paljous
Pimeys
Näyttämö
Vuorosanat
Toimintaa
Katseita
Liikettä
Toimintaa
Vuorosanat
Savukone
Valot
Lavasteet
Näyttämö
Väliaika
Puheensolinaa
Tissuttelijat
Naurua
Näyttämö
Vuorosanat
Romantiikkaa
Katseita
Valheita
Näyttämö
Huipennus
Toimintaa
Lopetus

Kiitos
Ja kumarrus
Kumarrus
Kumarrus
Kumarrus
Ja kiitos
Valot
Lähteminen
Lavasteet
Puheensolinaa
Hiljaisuus
Lähteminen
Ovet
Loppu
Hei
Hei

Runo haaste 6/30

Kaikki tuo kirjoitettiin,
syvälle sun syvyyksiin,
niinkuin tuo kaunis teko,
joka elämällekkin siivet sai.

Mihin tarkoitettiin,
meidät jo kulkemaan eteenpäin?
Tarttumaan tilaisuuksiin
ja vain tanssimaan eteenpäin?

Kaikki tuo kirjoitettiin
hymyihin huolettomiin,
sammumattomiin unelmiin,
rakkauden osoituksiin.

Taas päivään tulevaan,
valmiina nousta saan,
kaikujakin eilisen
ehkä kuulemaan,
katseeni laitan kulkemaan,
tunteaksein unelmain

Runo haaste 5/30

Valoa, valoa vain,
jälleen aamuuni mä sain
ja kaikki kohdallaan
uusi tuuli puhaltaa

Kuljen rantaa pitkin,
pieniä askeleita, eteenpäin
ja välillä vilkaisen taakseni
ja nään jälkiä jäljessäin

Minä muutan maailmaa,
minä muutan aikaa,
liikkuen uuteen paikkaan,
saaden jälkiä aikaan
huomaamatta lainkaan,
ellen katso taaksepäin.

Siispä uusi tuuli puhaltaa,
kaikki on kohdallaan
ja tässä aamussani ain,
on valoa, valoa vain

Runo haaste 4/30

Kuuletko silmilläsi kun kerron sinusta?

Sinä ajassa harmaantunut puu
ladon seinissä, hopean harmaa ja juhlava.

Sormeni hapuilevat pintaasi pitkin,
ne tahtovat ymmärtää sinua,
jokaista rosoista kohtaasi,
jokaista särkynyttä osaasi.

Ja lopulta minun pitää rikkoa sinut,
irrottaa jokainen ruostunut,
hieman vääntynyt naula kehostasi,
joka satuttaa sinua.

Nuo haavat,
jotka ovat pitäneet sinua kasassa
kaikki nämä vuodet.

Olinko ensimmäinen,  joka repi ne esiin?
Irrotti sinut siitä, missä olit ollut
kaikki nämä vuodet,
luhistuneena kohtaloosi.

Jokaisesta haavastasi nään läpi sinut.
Tarvitsit sitä tullaksesi uudeksi,
ollaksesi jotain muuta
kuin tuulessa huojuva lato.

Ja silti jokaisessa palassasi,
on pala muistoasi
ja jokainen osasi
on sitä purettua latoa.

Sitä jonka pintaa sormeni kulkivat,
tunsivat ja löysivät.

Olet nyt jotain uutta
ja jotain vanhaa, irrotettua
ja uudelleen kasattua,
joten anna tarinasi jatkua
uuteen tarinaan.

Anna elämän jälleen kuljettaa sinua,
sinä hopean hohtoinen puu

Runo haaste 3/30

Kyyneleet, suruni siivet
lentäkää minne teidän pitääkin,
tulkaa viemään murheeni,
älkääkä jättäkö minua yksin.

Tunteet jo valuneet,
tuskaiset ja polttavat,
herkät ja kaipaavat.

Kyyneleet, suruni siivet
lentäkää minne teidän pitääkin,
tulkaa viemään murheeni,
sulkekaa silmäni uneen.

Unella lakaiskaa mieleni tyhjäksi,
antakaa edes tyhjä huominen,
jotta alusta alkaa voin.

Kyyneleet, suruni siivet
lentäkää minne teidän pitääkin,
tulkaa viemään murheeni,
jotta edes eteeni näkisin.

Valaiskaa silmäni uuteenhuomiseen,
tähänpäivään, luomiseen.
Tehkää minusta minut ja
ehjempi jälleen,
jotta anteeksi antaa voin.

23.9.2015 S.P.

29.8.2015 Ote päivä kirjasta

Tämä on puu
ja oksia sen
sanoja lehdet
tuuleen ne temmaten
kuin
syksy.

Tuuleen kaikki sanat
pudottaen
talvea kylmää
alastomana
odottaen

Hiljaa
vaiti pimeydessä
ajasta aikaan kulkien.

Päivä yöksi muuttuu
valot varjoiksi käy
ja valot alta lehtien
lampuista syttyy
näkyviin temmaten
päiväiset varjot
valoon näkyviin.

Paljastaen uudet puolet,
joita nähty vielä ei.

Runo haaste 2/30

Nukahtaminen

Tänään mä nukkua saan,
huomenna herään uudestaan
huomenna herään uudestaan

Silmät jo painuu kiinni
ja mieli levon saa
ja mieli levon saa

Tänään mä nukkua saan,
huomenna herään uudestaan
huomenna herään uudestaan

Runo haaste 1/30

Muisto

Olet kuin väre
veden pinnalla

Tuulen kuiskaus
hiuksissa

Olet muisto
mun mielessäin

Sua muistelen
ystäväin

21.9.2015