Oi suuri sielujen säveltäjä
miksi matkaani suuren sydämen annoit?
sen lempeyttä ihmettelen, ja lujuutta
kuinka elämän rihmoin sen
kursinut kokoon oot.

Sä sieluuni istutit, jonkin
joka tahtoo elää.
joka tahtoo kokea ja tuntea,
vaikka välillä pelkään.

Sä kehoni kursinut kokoon oot, laitoit
pienen palan pihlajaa,
hentoa tähtipölyä,
tavaankannen kirkkaudesta
pienen hippusen tulista laavaa,
palamaan sydämeeni.

Tuiketta silmiin, henkäyksen
kosmista tuulta keuhkoihini,
Ruusujen punaa huulilleni,
Kourallisen, ikuista hyvyyttä harteilleni,
etten kiirehtisi liikaa.

Oi suuri sielujen säveltäjä
miksi matkaani suuren sydämen annoit?

13.1.2013

Valoa noissa sielujen kauniissa merkityksissä.
Siinä kuinka pelata kohtalon langettamat merkit.
Siinä kuinka hyväksyä asetetut esteet.
Muuttaa sitä mikä on muutettava, jotta tulos on suosiollinen.
Määrätä itse se kohtalo, jonka haluaa nähdä.
Eläen, nauraen, iloiten, kaikista hetkistä kanssaeläjien kanssa.
Tavoitellen sitä päämäärää, jonka toteutuminen inspiroi itseä ja muita ympärillä.



Hän puhui kauniita korulauseita,
 jotka ovat täynnä timantteja,
täynnä hyvyyttä, myötätuntoa ja kannustusta.
Sanoja, joissa kaikuu innostuneisuus, kasvu, lämpö.
Niiden voima antaa sieluun sisua ja sydämeen syvyyttä.
Ne kauniit korulauseet,
palavat kirkkaina puhujansa mielessä ja näkyy hänen olemassa olossaan.