Runo tuli suoraan aamulla herättyäni, otin vain kynän käteen ja paperia eteeni ja loppulta syntyi tälläinen runo. Jännittävää miten ajatuksen virta tuo, kätkettyjä ajatuksia pintaan. Ajatuksia joita ei ajatellut aikaisemmin. Miten näkee uudella tavalla, jotain jo ajateltua ja ymmärtää uusia asioita tutuiksi tulleista tavoista ja ymmärtää olla kiitollinen, siitä mitä sinulla on ja mitä voit saavuttaa. Kannustan kaikkia olemaan kiitollisia, siitä mitä meillä on, koska voisi olla huonomminkin. Kaikki pieni ja saavutettu, pienet ilot ja surut, kohtaavat paikassa jonne ne itse talletat. Sellaisina, kuin ne koet. Tämä runo siis kertoo asioita takojasta ja taottavasta. Toivon että pidätte siitä ja saatte jotain uutta elämäänne.
Ihmisen
takominen
Ihmisillä on sydämessään pienipala,
lämmintä kultaa.
Levitäkseen se tarvitsee,
tulta,
poltetta hurjaa.
Voi kurjaa, olla pieni kimpale vain,
jotain,
koko loppu elämän.
Tuo kimpale tarvitsee takojan,
muuttuakseen.
Lämmön, poltteen,
sydämestä lähteäkseen.
Takojalta se vaatii,
monta lyöntiä, taipumiseen,
monta iskua muutokseen,
monta kovaa tuntia työtä.
Tuo kimpale tarvitsee,
työstöä, hiomista,
tekemisen rakkautta,
taitoa, tasapainottamista,
kunnes se on valmis
käyttöä varten
Takoja arvioi
mihin tuo uusi uljas
ihminen on valmis
Tutkien luomustaan,
hienoja yksityiskohtia,
pintaa, äänen sointia,
ryhdikkyyttä, silmien paloa,
sillä hän tuntee jo sydämen.
Sitä hän on työstänyt käsissään,
nähnyt sen sisimpään.
Saaden sen elämään.
Hän on itse valanut,
sekaan ne aineet,
joiden uskoo auttavan luomustaan.
Kestävyyttä, onnellisuutta
rakkautta, tarkkuutta, voimaa,
uskoa itseen ja monta muuta,
rikastavaa ainetta, tuomaa lujitusta.
Kiertänyt ne toistensa ympäri,
kaartanut ne moneen muotoon.
Ympäri toistensa.
Sillä takojan työ,
on huolehtia ihmisestä.
Huoltaa, korjata, takoa uudelleen,
rikkimenneet sielunpalaset,
kun ne annetaan takojalle.
Takojan työ ei lopu,
se jatkaa niin pitkään,
kun sille annetaan
tekemistä.
Muovata meistä,
joka päivä,
jotain uutta esiin.
Sillä takoja, takoo,
laskematta tunteja,
ajattelematta aikaa.
Valittamatta, vaikeroimatta,
se tekee työnsä.
Se on hänen luontonsa,
takoa taukoamatta,
hakata hurjalla voimalla,
syventää sielunpaloja,
kaunistaa maailmaa,
luoda uudelleen,
joka ikinen päivä.
Se takoo tässä ja nyt.
Tänä päivänä.
Tässä hetkessä.
Omassa rinnassamme.
Takoja,
tuo oma armas sydämemme.
