Kuolema
Kuolema korjaa,
nuo kohtalon valitsemat sielut
ja silloin kylmyys jäätää sydämiä.
En itke, vannoin sen,
silti joudun rikkomaan
tämän lupauksen.
Anteeksi, vanha ystäväin,
sydämeeni tyhjä paikka jäi,
kun lähdit sä matkalles,
tuonne kaukaiseen,
tutkimattomaan ikuisuuteen.
Monta, niin ihanaa hetkeä,
vieri vieressä kuljettiiin,
surut ja ilot jaettiin,
mäet ja laaksot matkattiin.
Ystäväin,
oot osa mun sydäntäin.
Kuolema, sut omakseen vei.
Manan maailmaan, taivaan porteille kai,
tai mihin ikinä uskoitkaan.
Minulle,
sinä lähdit, pitkälle matkalle,
jolta et palaa,
tiedän vain, kun kerran kohtaamme,
sua varmasti halaan.
